Slow Food in the Nordic Countries (en), tai Slow Food i Norden (ru), on Slow Foodin paikallisyhdistysten (convivia) ja yhteisöjen verkosto kaikissa Pohjoismaissa (Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi) ja niiden itsehallintoalueilla (Färsaaret, Grönlanti, Ahvenanmaa) sekä Saamenmaalla.
Meidän tarinamme:
Ensimmäiset ideat pohjoismaisesta Slow Food -verkostosta syntyivät vuonna 2009, kun pohjoismaisten paikallisyhdistysten edustajia kokoontui Kööpenhaminassa Pohjoismaiden ministerineuvoston toimistoon esittelemään toimintaamme. (Ryhmäkuva) Tämä tapahtui pohjoismaisen tapaamisen jälkeen Terra Madre Salone del Gusto -tapahtumassa Italiassa syksyllä 2008. Nämä tapaamiset jatkuivat ja osoittivat, että alueella oli todellista tarvetta aktiivisemmalle verkostolle. Slow Food -liikkeen presidentti Carlo Petrini tapasi pohjoismaisia Slow Food -aktivisteja vuonna 2010 vierailullaan Kööpenhaminassa ja Ruotsissa, jossa pidettiin ensimmäinen alkuperäiskansojen Terra Madre Jokkmokkissa vuonna 2011. Pohjoismaiselle Slow Food -verkostolle valittiin hallitus vuonna 2012 ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi tanskalainen Katrine Klinken. Slow Food Pohjoismaissa rekisteröitiin ensimmäistä kertaa virallisesti Tanskassa vuonna 2013 ja uudelleen 2019 Norjan Ulvikissa pidetyn kokouksen jälkeen. Ulvikissa Slow Food Hardangerin paikallisyhdistys isännöi pohjoismaisia Slow Foodin jäseniä Hjeltnesin koulussa, joka tuolloin valmistautui Slow Food -koulutuskeskukseksi.
Hallitus kokoontui seuraavina vuosina ja päätti lähettää Pohjoismaiden ministerineuvostolle rahoitushakemuksen Terra Madre Nordic -tapahtuman järjestämiseksi ensimmäistä kertaa vuonna 2018 Kööpenhaminassa. Hakemus hyväksyttiin ja Tanskaan saapui toukokuussa 2018 runsaasti yleisöä eri puolilta Pohjoismaita, mm. tuottajia esittelemään ja myymään tuotteitaan, nuorisoa Slow Food Youth -jäsenten järjestämään ohjelmaan, ruoasta kiinnostuneita osallistumaan seminaareihin, maistelutyöpajoihin ja konferensseihin. Terra Madre Nordicin yleiskokouksessa julkaistiin Manifesti, jossa muistutettiin ihanteistamme, tavoitteistamme ja niiden saavuttamisesta. Seuraavassa Torinon Terra Madressa pohjoismaiset osallistujat tapasivat jälleen ja sopivat seuraavan Terra Madre Nordicin järjestämisestä Tukholmassa syksyllä 2020. Sitten tuli koronaviruspandemia…. ja loppu on historiaa. Siirtynyt Terra Madre Nordic on nyt suunniteltu järjestettäväksi syksyllä 2022.
Tavoitteemme:
Päätavoitteemme on vahvistaa Slow Food -verkostoa Pohjoismaissa – ´ajattele globaalisti, toimi paikallisesti‘, jotta Slow Foodin maailmanlaajuiset painopisteet, prioriteetit, tulevat kuuluviin ja sovellettuiksi Pohjoismaissa. Nämä prioriteetit ovat:
Biodiversiteetti, luonnon monimuotoisuus – Makujen Arkki (Ark of Taste, tietopankki katoamisvaarassa olevista ruoista ja raaka-aineista ), Presidiot (Presidia, Slow Foodin hankkeita, joilla tuetaan perinteistä paikallista ruokakulttuuria), Cooks’ Alliance (kokkien ja keittiömestareiden verkosto), Earth Markets (Slow Food -periaatteiden mukaiset ruokatorit) ja koko alueen yhteisöt.
Koulutus – jossa kohteena ovat niin lapset kuin opiskelijat erilaisissa ammatillisisissa opistoissa tai oppilaitoksissa ja korkeakouluissa mukaan lukien yliopistot sekä ammattikorkeakoulut. Esimerkkinä viime mainituista Gastronomisten tieteiden yliopisto (UNISG Italian Pollenzossa).
Advocacy – olla osana ruokajärjestelmien kehitystä kaikkialla maailmassa: Euroopassa Slow Food -toimistolla Brysselissä, USA:ssa niin paikallisella, kansallisella, kuin kansainvälisellä tasolla kuten YK:ssa, ja myös kaikissa muissa maanosissa. Pohjoismaat ovat kaikki aktiivisia toimijoita tulevaisuuden ruokaan liittyvissä keskusteluissa ja Slow Foodilla tulee olla selkeä ja vahva ääni erityisesti Pohjoismaiden ministerineuvoston hankkeissa.
Slow Food Terminology.
What do we call Presidia? Ark of Taste? Slow Food Community? Terra Madre? Convivia?
Here are the main terms used by Slow Food all over the world with their explanation:
Slow Food terminology
Yhteystiedot:
Dominique Plédel Jónsson, puheenjohtaja (tammikuusta 2020) Islanti
dominique (at) simnet.is
Hilde Bergebakken Norja
hilde.bergebakken (at) roros.net
Minna Junttila Suomi
minna.e.junttila (at) gmail.com
Pål Drønen taludenhoitaja Norja
skrulen (at) gmail.com
Philip Linander Ruotsi
philip_linander (at) hotmail.com
Sunniva Mortensen Gudmundsson Färsaaret
sunnivagm (at) gmail.com
Viola Capriola Tanska
capriola.viola (at) gmail.com
Projektipäällikkö Terra Madre Nordic 2022
Jannie Vestergaard
terramadrenordic (at) gmail.com